Aku Ankka -tarjous

aku ankka tarjousAku Ankka on Suomen suosituin aikakauslehti yli 300 000 levikillään. Tämä 36 sivuinen ikonisen maineen saanut B5 kokoinen sarjakuvalehti julkaistaan 52 kertaa vuodessa, joka keskiviikko. 36 sivun ohella Aku Ankasta julkaistaan 52 sivuisia versioita muutaman kerran vuodessa. Levikki on Suomen asukaslukuun suhteutettuna huima eikä missään muualla maailmassa luetakaan niin paljon Disneyn tuotantoa kuin täällä meillä.

Aku Ankka -tilaus

Nyt sinulla on mahdollisuus liittyä tähän valtavaan Aku Ankkaa tilaavien suomalaisten joukkoon vaivatta. Edullinen Aku Ankka -tarjous tällä hetkellä voimassa ja tilaamaan pääset nopeiten alla olevasta linkistä.

Aku Ankka - tietoutta

Aku Ankka on sarjakuvahahmona alunperin itse Walt Disneyn vuonna 1934 keksimä ja hahmottelema piirroshahmo. Hahmon ensimmäinen esiintyminen oli lyhytpiirroselokuvassa Viisas Kana Kananen, mutta varsinaisesti Aku heräsi henkiin Carl Barksin käsialana 1942 kun Western Publishing Company -kustannusyhtiö halusi alkaa julkaista Aku Ankkaa omana sarjakuvalehtenään.

Barks loi Akun sielun ja toi hahmon rinnalle kokonaisen suvun, tärkeimpänä ehkä Akun rikas setä Roope Ankka, joka johdattaa Akun veljenpoikineen moneen uuteen seikkailuun. Barksin Ankka-tarinat ovat saaneet legendaarisen maineen sarjakuvapiireissä ja tämän piirtäjä-käsikirjoittajan teokset ovatkin jääneet molenne sukupolvelle mieleen siitä syvyydestä, joka tavalliseen sarjakuvaan on voitu luoda.

Toinen legendaarinen Aku Ankka -piirtäjä on 1951 syntynyt Don Rosa. Rosa on pakko mainita aina Ankka-piirtäjistä puhuttaessa pelkästään jo sen takia kuinka omalaatuisen hienoja ja tarkkoja piirroskuvat ovat. Jokainen ruutu on oma taideteoksensa ja parhaimmillaan varsinaisten tapahtumien taustalla pyörii omia pieniä tarinoita täysin sivuhenkilöiden keskuudessa. Tämän lisäksi itse tarinat ovat syvällisiä, luovia ja pitkiä. Don Rosan jäljen tunnistaa yhdestäkin ruudusta, minkä takia Rosa on ehdottomasti Barksin ohella allekirjoittaneen suosikkeja Aku Ankan piirtäjistä puhuttaessa.

Suosion syyt

Voi olla, että yksi syy Aku Ankan suosioon on hahmon luonteessa ja siinä epäonnessa, mitä hän tarinoissaan kohtaa. Tarinat alkavat usein Akun menettäessä työnsä, joutuessa uusiin vaikeuksiin, tai jopa ollessa jonkin nopean uran huipulla ja ollessaan Iineksen suosiossa. Lopputulos on kuitenkin lähes poikkeuksetta sama, Aku joutuu takaisin margariinitehtaalle, yksin.

Vaikka kyse onkin vain piirroshahmosta, saa siitä lukija jos toinenkin voimaa arkeen, sillä ainakin jollain menee huonommin kuin itsellä.

Ja mikäs sen paremmin synkkää keskiviikkoa piristäisi kuin postiin tipahtava Aku Ankka. Tilaa Aku Ankka yllä olevasta linkistä, saat sen nyt tarjouksella!

Kommentoi sosiaalisessa mediassa